Moi ystävät! :)
Viimeset kaks viikkoa oon tehnyt Kiskon levyä kiitettävästi eteenpäin! Oon viilaillut mm rumpusoundeja ja muokkaillut lauluja. Eli levy on edistynyt hyvin ja aion jatkaa sen tekoa taas tulevalla viikolla. Vois sanoa, että oon jo aika pitkällä ja biisit kuullostaa jo monilta osin hyvinkin valmiilta. En nyt aio sortua mihinkään turhaan hinkkaamiseen, mutta kuitenkin haluaisin (kaikista paineista huolimatta) ikäänkuin tehdä levyn valmiiksi ja tehdä siihen ne asiat, nuotit ja fiilikset, jotka on päässä. Vaikee on sanoa vieläkään näin ajallisesti, että paljonko kestää ennenkuin cd on ihan valmis, mutta sanotaanko näin, että en ainakaan tahallaan hidastele - teen töitä niin paljon, kuin pää ja kroppa kestää :) (en tosin enää mitenkään veren maku suussa ;)
Semmoselle "sivupolulle" hairaduin tässä loppuviikosta, että olen siirtänyt/konvertoinut vanhojen konemusabiisieni soundeja vanhoilta disketeiltä ja zippi-levyiltä tietokoneelle. Se on ollut semmonen proggis, mikä on ollut vuosia tekemättä - mutta nyt oli sen aika ja tarvittavat ohjelmat ja laitteet oli käytössä. Eli oon tehnyt samalla aikamoista aikamatkaa nuoruuteni musamaailmoihin :) Ne herättää paljon hyviä muistoja - toki eräällä tavalla myös pelkoja yms kipuja, joita sävelet nostavat pintaan. Niihin biiseihin on tullu semmonen "kynnys" - tai oon ikäänkuin sulkenut ne johonkin muistojen lipastoon...niissä on mulle iso tunnelataus! Nyt kun ne vihdoin aukaisin ne niin tuntuu todella hyvältä ja hymy on herkässä :) Mulla on paljon matskua konepuoleltakin, jotka vielä joskus haluaisin levyttää - tai sitten voihan sieltä ammentaa Kiskoonkin jotain vaikutteita ja kikkailuja!
Jeps, päätän nyt tällä erää tähän ja toivotan kaikille Jumalan siunausta, armollisia ajatuksia ja Jeesuksen veren suojaa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti