tiistai 25. syyskuuta 2007

Ilahduttava palaute

Laitan tänne blogiin tekstin, jonka sain maililla. Tämä on jonkunnäköinen koulutehtävä. Aina vähän hämmentää saada näinkin hyvää palautetta omasta äänestä...mutta toisaalta sitten tämmöset kannustavat sanat juuri antavat voimaa jatkaa - ja heittäytyä yhä uudestaan!
Kiitos Henni! :)

Olishan se mageeta julkaista joskus myös jotain akustista! :) -Aku

---------------------------------------------------------------------------------
Gospel-konsertti la 22.9 leirikeskus Saarikko

Olin viikonlopun seurakunnan syysleirillä Saarikossa. Lauantai-iltana leirille saapui kaksi miestä, jolla toisella oli kitara mukana. Heidät esiteltiin meille nimellä Kisko. Luvassa oli gospel musiikkia akustisen kitaran säestyksellä. Laulaja Aku esitteli itsensä Kiskon laulajaksi ja kertoi, että kitaristi VP oli vain ”lainassa”. Kun sävelet alkoivat kuulua kaiuttimista, olin varma, että konsertista tulisi hyvä. Olin entistä varmempi, että pitäisin musiikista kun Aku aloitti laulamisen. Hänellä oli aivan uskomattoman kaunis ääni. Ääni täytti koko huoneen pehmeydellään. Värähtelyt saattoi tuntea rinnassaan ja sanojen soljuvan läpi ruumiin, jos ilmapiiri ei olisi ollut niin rakastava, olisin varmasti itkenyt. Kitaristi oli myös todella hyvä.
En muista kappaleiden järjestystä, mutta muistan että jokaisen sanoma oli tarkkaan mietitty ja suoraan tekijän sydämestä. Aku kertoi, että kyseessä oli hänen toinen akustinen esiintymisensä ja että normaalisti hänellä oli takanaan koko bändi. Itse pidän enemmän kevyestä ja ”ei soittimilla täytetystä musiikista” joten kitara säestys oli parasta mitä saattoi olla. Akun tumma ääni soi koko kappelissa ja sulatti jokaisen ihmisen sydämestä kaikki jäänsirut. Äänessä oli vivahteita Ville Valon äänestä, joka on uskomattoman tumma. En osaa mainita yhtä kappaletta, joka olisi ollut ylitse muiden sillä kaikki olivat koskettavia. Jokainen kappale kertoi Jumalasta ja hänen rakkaudestaan omalla tavallaan.

Konsertin jälkeisenä päivänä leirin loputtua menin kuuntelemaan Kiskon sivuilta (www.kisko.net) yhtyeen kappaleita, jotka osoittautuivat aika elektronisen kuuloisiksi. Ne eivät enää olleetkaan niin minun makuuni, ja jotenkin tunne hieman katosi lauantaista. Luulin soundin olevan hieman erilaista. Kappaleissa on käytetty paljon efektejä ja Akun mahtava ääni jää hieman vaisuksi, jos sen nyt voi niin sanoa, sillä se on äänitetyilläkin kappaleilla hieno, mutta lauantaihin verrattuna se ei ole mitään. Omasta mielestäni hän tekisi parempaa musiikkia akustisella säestyksellä juuri kitaran kanssa. Kappaleiden sanoma tulisi ehkä vielä paremmin esille ja välittyisi kuuntelijoille.

Itse rakastan laulamista kitaran säestyksellä, jolloin laulajalle jää kaikki valta tulkita kappaleita, eikä ääni joudu niin kauhealle koetukselle. Kappaleet ovat aistikkaampia. Ja niin kuin Hannu sanoi eräällä musiikintunnilla, että ”Joku akustinen kitaristi voi saada yhtä voimakkaalta kuulostavan äänen, kuin joku mieletön rock bändi, ellei vielä vaikuttavampaa meininkiä, sillä kaikki on heittäytymisestä kiinni.” En siis tuomitse voimakas volyymistä musiikkia, mutta pidän akustisen herkkyydestä ja mahdollisuuksista, joita siinä on niin paljon, että saa itsekin aina välillä hämmästyä.

Henni, Sibelius-lukio

maanantai 24. syyskuuta 2007

Akustisissa tunnelmissa

Olipas kiva taas soittaa Kiskon biisejä akustisesti :) (Lohjalla) Tai täytyy sanoa, että itseä kyllä etukäteen pelotti, että kuinka onnistun taas laulamaan "oktaavia alempaa", kuin rokkikeikoilla...mutta kaikki meni ihan hyvin :) Olihan biiseissä kaikenlaista pientä improvisointia ja säätöä, mutta siitä huolimatta jälkimaku on hyvä! Iso kiitos VP:lle, jonka kitaroinnista todella nautin!! Jos saadaan lisää vastaavanlaisia keikkoja niin yhteismusisointi varmasti kehittyy vielä.

Kiitos kaikille Lohjalaisille lämpimästä leiri-tunnelmasta ja kannustavasta palautteessta :) Mä oon ite vähän kallellaan rankempaan musaan (heviin jne), mutta on tosi mukava saada hyvää palautetta myös ihan rauhallisesta meiningistä. Se on itseasiassa hyvin jännää, että jotkut tykkää enemmän levyn meinigistä, jotkut rokki-livestä ja jotkut ihan akkarista. Biisit ovat samoja, mutta meininki eri. Tää on tätä elämän rikkautta!

Jeps, nyt jatkan Kiskon toisen cd:n studioinnin parissa, että saadaan uudet biisit ulos. Niin ja siis oon mä jo ajat sitten pohtinut sitäkin, että olis kiva levyttää Kiskon biisejä myös akustisesti. Mut katotaan niitä sitten, kun tää toka levy on ulkona.

Kuulumisiin! :)

perjantai 21. syyskuuta 2007

Leveällä rintamalla

Aika rientää ja syksy tekee tuloaan. On nyt vähän mennyt pitkäksi tämän Kiskon toisen levyn tuotanto, mutta nyt on taas hyviä uutisia! :) Tein tänään koko päivän levyä ja mieli on hyvä! Olen "putsannut faileja" ja nimenyt raitoja jne. Eli se on semmosta valmistavaa työtä - oon myös testailut rumpusoundeja jne. Huomenna on tarkoitus jatkaa. Vois sanoa, että oon kyllä viime kuukausina tehnyt paljonkin töitä Kiskon tulevaisuuden puolesta, mutta tämän kakkoslevyn "työvuori" on ollut nyt vähän taka-alalla.

Oon tehnyt tosi paljon uusia biisejä ja sanoituksia: kuullostaa hassulta, mutta olen jo tosi pitkällä Kiskon kolmannen levyn suhteen. Tein sitä viime viikolla paljon. Demot ovat jo todella valmiita...sanotukset tosin ovat vielä aika vaiheessa. Ja sit mä oon tehnyt semmosta hevi-levyä (paljastettakoon se nyt tässä julkisesti). Hevi-levy ei liity mitenkään Kiskoon - tai siis ehkä sillai, että koska biisit on mun kynästä niin voi kuullostaa jollain tavalla tutulta...ja kyllä mä sillekin levylle olen ajatellut laulaa jotain tuplauksia yms. Hevistä myöhemmin lisää :)

Niin, siis olen käynyt tosi paljon läpi "kansioni biisejä" ja suunnitellut, että mikä biisi sopisi mihinkin levylle. Se on mulle itselleni ollut tosi tärkeää. Tuntuu, että koko elämä on ikäänkuin paremmassa järjestyksessä. Ja sillai on hyvä mieli, että olen saanut niin monta biisiä tehtyä eteenpäin. Eli vaikka tässä nyt onkin Kiskon edellisestä levystä hurahtanut jo 3 vuotta niin toivottavasti tulevaisuudessa synnytystahti olisi nopeampi! :)

Ylihuomenna - tai melkein jo huomenna (klo on nyt 0:45) ollaan akustisella keikalla Lohjalla. Mä laulan ja kitarassa on lainassa VP Kangas. Soitetaan Kiskon ekan levyn biisejä akustisesti - laulu ja kitara pohjalta. Ihan kiva, kun saa yrittää ns laulaa eikä vaan huutaa :) Voi keskittyä enemmän tunnelmointiin. Ja siis alunperin oon tehnytkin kaikki Kiskon biisit ihan vaan kitaran kanssa. Eli ne palaa taas juurilleen. Huomenna treenataan VP:n kanssa, että homma soljuisi!

Nyt alkaa jo väsymys vallata! Kiitos kaikille teille uskollisille Kiskon ystäville, jotka ootte rukoilleet meidän bändin puolesta ja muutenkin ilahduttaneet vieraskirjaviesteillä! Olette rakkaita! :) Siunattua yötä kaikille. Muistakaa, että Jumalan puoleen voi - ja kannattaa AINA kääntyä :)